Politiikka on erittelyä ja erojen tekemistä. Eri puolueet ja poliittiset toimijat tuovat omissa kannanotoissaan esiin erilaisia näkemyksiä asioihin. Otamme kantaa puolesta, vastaan ja siltä väliltä. Viime vuosina on ollut paljon puhetta vastakkainasettelusta, jota olemme nähneet selkeimmin sosiaalisessa mediassa. Se ei ole kuitenkaan koko totuus.
Sosiaalinen media tarkoittaa monia kanavia, emmekä me kaikki ole mukana kaikkialla. Siksi puhe erilaisissa kuplissa elämisestä pitää paikkansa. Jos keskustelua käy kourallinen ihmisiä, tai vaikka 50 ihmistä, on kyseessä varsin pieni joukko. Monissa keskusteluissa on mukana monin tavoin yhteiskunnallisesti aktiivisia ihmisiä, jotka vaikuttavat mielipiteisiin ja toimintakulttuuriin sekä keräävät kannattajia ja vastustajia ympärilleen. Heidän sanomisillaan ja kirjoituksillaan voi olla laajoja vaikutuksia, joten on toivottavaa, että vastuu kulkee sanojan mukana.
Muistammeko kaiken some-huuman ja -huutelun keskellä, että meidän tulee rakentaa yhteistä yhteiskuntaa? Asetammeko omat sanamme niin, että luomme yhteisyyttä ja yhteisöllisyyttä vai jaammeko ihmiset meihin ja muihin? Toimimmeko näin omassa lähipiirissä, työpaikalla tai harrastuksissa? Muistammeko aikuisina oman vastuumme ja pidämme kaikki mukana vai rakennammeko vahvojen yhteiskuntaa, jossa heikompi ei pärjää?
Jos valitsemme jälkimmäisen, niin on syytä muistaa seuraukset. Heikompien pudottaminen matkasta johtaa kokemukseen eriarvoistumisen syvenemisestä ja vähemmistöjen kokemuksista voi itää väkivallan siemeniä. Keskiluokan kokemukset ovat yhteiskuntien turvallisuuskehityksen ytimessä. Jos keskiluokka kokee oman elämäntapansa uhatuksi, heidän tyytymättömyytensä voi johtaa konflikteihin ja ristiriitoihin, jotka näkyvät mm. vaalien äänestyskäyttäytymisessä: joko äänestetään provosoituneina tai jätetään äänestämättä.
Moniäänisyys ja erilaisuus kuuluvat yhteiskuntaan. Sosiaalinen media ja netti ovat muuttaneet meidän ihmisten välisten vuorovaikutussuhteiden dynamiikkaa. Sanomisen rajoista keskustellaan aktiivisesti, missä menee vihaisen puheen ja vihapuheen raja? Laki määrittää sananvapauden, mutta ei salli sanottavan mitä tahansa. Miten siis suvaita erilaisuutta? Paras tapa on mielestäni rohjeta kuunnella ja kuulla toista ihmistä. “Kaksi korvaa ja yksi suu” on hyvä muistisääntö.
Yhteiskunta olemme me kaikki ja meitä kaikkia tarvitaan. On siis tärkeää, että meistä jokainen osallistuu ja keskustelee, miten ja millä arvoilla yhteisiä asioita hoidetaan ja mitä painotetaan. Viljan käsittelyssä erotellaan jyvät ja akanat, jotta saadaan talteen tärkeät ravintolähteet. Meidän ihmisten välillä erottelu on keinotekoista ja luo turhaa vastakkainasettelua, kun olemme jo lähtökohtaisesti ainutlaatuisia yksilöitä tässä maailmassa. Paremminkin meidän tulee erotella jyvät akanoista itsessämme.
Julkaistu alunperin Kalevan blogissa 29.12.2018
