Saimme pitkään elää Suomessa suhteellisen pienen maahanmuuttajajoukon kanssa. Eurooppaan saapuvat pakolaiset näyttivät olevan lähinnä Etelä-Euroopan ongelma. EU-ratkaisuista puhuttiin jo vuosia sitten, mutta sanat haihtuivat tuuleen. Epätoivoisia ja vaarallisia Välimerenylityksiä, hukkuneita ja vastarannalle selviytyneitä, jotka tapahtuivat siellä jossain, ei meidän tontilla. Tilanne muuttui reilu vuosi sitten, kun Turkin kautta saapuneet pakolaiset eivät jääneetkään Kreikkaan.
Elämänmeno muuttui myös pohjoisessa, kun pakolaiset jatkoivat matkaansa Euroopan ja Ruotsin läpi ja saapuivat Haaparanta-Tornio rajan yli Suomeen. Olimme yllättäen täällä pohjoisessa tilanteessa, jota emme olleet osanneet ennakoida. Päivässä saapui jopa enemmän pakolaisia, kuin oli aiemmin saapunut koko vuonna. Uusia hätämajoituskeskuksia perustettiin nopeaan tahtiin ja vastaanottokeskuksien asukasmäärä kasvoi moninkertaiseksi.
Oulussa tilanteeseen reagoitiin kaupungin, vastaanottokeskuksen ja useiden järjestöjen toimesta aktiivisella otteella. Uutena toimijatahona oululaisten auttamishalua ryhtyi kanavoimaan vastaanottokeskusten tukiyhdistys, jonka vapaaehtoiset järjestivät Oulussa nopealla aikataululla yöpäivystyksen ja lämpimien vaatteiden keräyksen. Pian aloittivat toimintansa myös erilaiset esikotouttavat toimintaryhmät, joilla pyrittiin luomaan kohtaamispaikkoja oululaisille ja turvapaikanhakijoille. Vuoden aikana uusia ystävyyssuhteita on solmittu ja Oulua on rakennettu monikulttuurisemmaksi.
Pohjoinen ei ole välttynyt vihapuheilta, rasismilta eikä yhteentörmäyksiltä. Emme ole kuitenkaan antaneet pelolle periksi, emmekä lannistuneet, vaikka somessa ja netissä kommentointi äityykin välillä sietokyvyn rajoille. Meille on viimeisen vuoden aikana syntynyt eri toimijatahojen ja yksilöiden muodostama yhteisö, jota yhdistää inhimillisyyden, ihmisyyden ja ihmisarvon puolustaminen. Yhteisö on se kallio, johon nojaamme, kun vastalaineet lyövät ja me teemme yhdessä rauhantekoja, joka päivä.
Julkaistu Vihreässä Langassa 21.10.2016
